Media

Mediatiedote

Nautinnolliset messut ensimmäistä kertaa 28.8.2020 Pasilan Veturitalleilla Helsingissä.

Nautinnolliset messut ovat uuden ajan erotiikkamessut seksuaalisen hyvinvoinnin ja vapauden puolesta. Tapahtuma tavoittelee varsinkin niitä asiakkaita, jotka eivät ole kokeneet perinteisiä erotiikkamessuja omakseen. 

Nautinnollisia messuilla voit kuunnella mm. luennon seksityöntekijöiden arkipäivästä, osallistua anaalitappi-bingoon tai opetella nautinnollisen kivun tuottamista työpajassa osaavissa käsissä. Messuilla on myös upea valokuvanäyttely Seksuaalisuuden monet kasvot. Näyttelyssä on lähes parikymmentä koskettavaa kuvaa erilaisista ihmisistä ja heidän seksuaalisista tarinoistaan. Voit tutustua esimerkiksi rintansa syövän takia menettäneeseen naiseen, strippariin, jolla on diabetespumppu tai erilaisiin fetisseihin. Myös näytteilleasettajissa on monipuolinen tarjonta asusteista palveluihin. 

Messut järjestää Sysimaa ja sen taustalla kaksi yli nelikymppistä naista Nina Sulkanen ja Elina Sjöblom. Sysimaa on järjestänyt jo useampana vuonna Pakanalliset syysmessut ja tästä inspiroituneena naiset päättivät lähteä rakentamaan myös täysin erilaiset erotiikkamessut. 

Heillä molemmilla on melko tuoreesti takana erot pitkistä parisuhteista ja itsensä etsiminen seksuaalisesti pitkän suhteen jälkeen. Ystävät ja yhtiökumppanit etsivät vinkkejä, miten lähteä tutkimaan omaa seksuaalisuuttaan ja millaisia vaihtoehtoja olisi turvallisesti tutustua asiaan.  Tiiviin etsimisen jälkeen molemmat huomasivat, että täysin ulkopuolelta tähän genreen hyppääminen ei olekaan niin helppoa. Naiset päättivät järjestää messut, jonne voi tulla tutustumaan turvallisesti erilaisiin seksuaalisiin tahoihin matalalla kynnyksellä ja mukavassa ilmapiirissä. 

Lisätietoa messuista löytyy www.nautinnollisetmessut.fi ja somesta facebook.com/nautinnollisetmessut ja www.instagram.com/nautinnollisetmessut

Yhteydenotot 

info@nautinnollisetmessut.fi 

Siirry sivun alkuun